Vegaanisia joulupöydän herkkuja
UUNIROSOLLI
4 (600 g) puna- ja/tai keltajuurta
3 (300 g) porkkanaa
2 (300 g) isoa perunaa
2 punasipulia
2 omenaa
Mausteöljy
½ dl öljyä
½ tl suolaa
¼ tl jauhettua mustapippuria
1 rkl siirappia tai hunajaa
Kastike
1 dl paksua jogurttia
1 dl hienonnettua maustekurkkua
¼ tl suolaa
¼ tl sokeria
1 rkl hienonnettua persiljaa
Laita uuni 220 asteeseen.
Kuori juurekset, perunat ja sipulit. Leikkaa punajuuret puolen sentin viipaleiksi ja perunat lohkoiksi.
Leikkaa porkkanat pitkittäin ohuiksi lastuiksi kuorimaveitsellä.
Kuori ja lohko sipulit.
Pese, kuori ja lohko omenat.
Levitä punajuuret ja perunat leivinpaperilla vuoratulle pellille. Sekoita öljy ja mausteet. Voitele
kasvikset seoksella.
Kypsennä 20 minuuttia, kääntele puolivälissä ja lisää pellille sipulit sekä omenat. Sivele öljy-
mausteseoksella.
Levitä porkkananauhat toiselle pellille, sekoita loppu öljy joukkoon. Paista noin 5 minuuttia, kunnes
nauhat pehmenevät hieman.
Sekoita kastikkeen ainekset ja tarkista maku.
Asettele kaikki ainekset kranssin muotoon vadille.
Tarjoa lämpimänä tai haaleana.
JOULUINEN KASVIS-JUUSTOKAKKU
Pohja
Punajuuri-voitaikina
100 g pehmeää voita tai vegaania margariinia
2 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl punajuurisosetta
Nypi pehmeään voihin jauhot ja sekoita kevyesti joukkoon suola, leivinjauhe sekä punajuurisose.
Älä vaivaa taikinaa koska se sitkistyy. Painele taikina reunoille asti voideltuun irtopohjavuokaan
joka on halkaisijaltaan 24-20 cm. Sitä korkeampi kakku mitä pienenpi vuoan halkaisija on.
Täyte
600 g perunaa, bataattia tai porkkanaa soseena
2 kananmunaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa tai vegaania ranskankermaa
3 kpl valkosipulinkynsiä hienonnettuna
½-1 tl suolaa maun mukaan
½ tl jauhettua maustepippuria
½ tl jauhettua mustapippuria
1 rkl hienonnettua tuoretta timjamia
1 rkl maissitärkkelystä
100 g juustoraastetta tai vegaania juustoraastetta
3 dl kypsiä ja maustettuja juureskuutioita tai viipaleita punajuuri, lanttu, porkkana tai palsternakka
- Käytä mausteena suolaa, jauhettua mauste, - tai mustapippuria
Pinnalle voit laittaa halutessasi laittaa 100 g sinihome, - feta, tai vuohenjuustoa murennettuna
Kypsennä kasvikset suolla maustetussa vedessä ja soseuta ne tasaiseksi soseeksi.
Anna soseen hieman jäähtyä. Sekoita soseen joukkoon kananmunat, tuorejuusto, hienonnetut
valkosipulinkynnet, mausteet, maissitärkkelys ja juustoraaste.
Laita seos vuokaan kerroksittain kypsien kasviskuutioiden kanssa niin että täyte jää
päällimmäiseksi. Ripottele pinnalle halutessasi juusto muruina kakun pinnalle.
Paista kakku 160-180 asteisessa uunissa, keskitasolla noin 40 minuuttia kunnes kakku on kypsä.
Kakku on kypsä kun pinta tuntuu kiinteältä eli kun pinta ei ” hylly”.
Kakun päälle laitettavat koristeet
Marinoitua porkkanaa ja kurkkua pitkinä viipaleina
- Vedä pitkiä paksuja viipaleita mandoliinilla, juustohöylällä tai kuorimaveitsellä
- Kiehauta porkkana viipaleet nopeasti suolalla maustetussa vedessä ja jäähdytä
- Marinadi: öljyä, sitruunamehua ja ripaus suolaa
Kaltattuja ja marinoituja erivärisiä kirsikkatomaatteja
- Marinadi: öljyä, sitruunamehua ja ripaus suolaa
Ruusukaalin ryöpättyjä lehtiä
Merileväkaviaaria oranssia tai mustaa
Versoja
Piparjuurituorejuusto
Voit käyttää valmista piparjuurituorejuustoa ( cantadou, philadelhia ja bonjour)
Voit sekoittaa myös maustamattomaan tuorejuustoon raastettua tuoretta piparjuusta tai säilöttyä
piparjuurta tuubista. Laita piparjuurituorejuusto pursotinpussiin.
Ota kakku vuoasta ja levitä vähän piparjuurituorejuustoa kakun päälle niin saat koristeet pysymään
kakun päällä. Asettele koristeet haluamaasi muotoon ja kiinnitä niitä kakunpinnalle
piparjuurijuustolla joka toimii myös koristeen. Viimeistele versoilla tai yrteillä. Tarjoile kakku
huoneenlämpöisenä.